perjantai 10. elokuuta 2012

Sadonkorjaajan kasvispiirakka

Leivontafoorumin elokuun haasteena oli leipoa sadonkorjuun antimista piirakka/juustokakku. Tähän piirakkaan voi laittaa oman valinnan mukaiset kauden kasvikset ja tuorejuusto antaa ihanaa täyteläisyyttä. Juustoraastetta voi laittaa, mutta minusta oli maku hyvä ilmankin.

Sadonkorjaajan kasvispiirakka




Pohja:

150g perunasosejauhetta
0,3tl suolaa
1 tl leivinjauhe
5,5dl vehnäjauho
200g voita
2,5dl kylmää vettä

(käytin ohjeeseen puolet pohjataikinasta, lopun voi pakastaa)

Täyte:

3 porkkanaa
puolikas kesäkurpitsa
1 paprika
1 sipuli
1prk maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
1-2 valkosipulin kynttä
'tuoretta silputtua oreganoa
mustapippuria
suolaa

Valmistus:

Sekoita pohjaa varten kuivat aineet ja nypi voi sekaan.Lisää lopuksi vesi. Sekoita tasaiseksi ja laita kylmään. Valmista sitten täyte. Raasta porkkanat karkealla terällä. Suikaloi kesäkurpitsa ja pilko paprika. Hienonna sipulit ja halutessasi valkosipulit. Hauduta kasviksia tilkassa öljyä n. 10-15 minuuttia. Lisää tuorejuusto ja kananmuna jäähtyneeseen seokseen ja mausta. Kauli pohjataikina ja asettele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja kaada täyte vuokaan. Tasoita pinta ja paista 200 asteessa uunin keskiosassa 25-30 minuuttia. Koristele rucolalla.

2 kommenttia:

  1. Alkoipas tehdä mieli kasvispiirakkaa heti! :) taidan sellaisen pyöräytellä! Ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Ei sitä aina usko/muista kuinka hyvää saa pelkästään kasviksista! Kiva jos innostuit :)

    VastaaPoista