tiistai 21. toukokuuta 2013

Mansikka-banaani täytekakku

Tein tämän kakun miehen syntymäpäiväkahveille. Mies sanoi, että parasta kakkua mitä olen koskaan tehnyt!..ja uskokaa, ettei tämä mies kehu turhan päitte. Itsekin kyllä pidin kakun mausta..ei liian makea ja marjathan ne kuuluu kesän kakkuihin..Tällä kakulla osallistun myös leivontafoorumin tämänkuun haasteeseen. Sieltä löytyykin upeita kakkuja. Käykää kurkkaamassa!







Vaalea kakkupohja
 22cm vuoka

 4 munaa
1 1/2dl sokeria
1 1/2dlvehnäjahoja
1/2 dl perunajauhoja
1tl leivinjauhoja

Vatkaa munat sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja sihtaa muna-sokerivaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Piirrä leivinpaperiin vuoan avulla ympyrä, leikkaa se ja laita vuoan pohjalle. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 astetta n.35 minuuttia.

Banaanipyree

500g kypsiä banaaneja
3/4 dl sokeria
0,5 dl sitruunanmehua
jauhettua vanilliinisokeria myllystä (vanilliinisokeria)
50g voita

Kuori banaanit ja paloittele ne uuninkestävään astiaan.Purista banaanien päälle sitruunanmehua, sokerit ja paloiteltu voi. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes banaanit ovat kauniin kullanruskeita. Soseuta. Jos sose tuntuu liian kiinteältä niin lisää sitruunanmehua.

Mansikkakermamousse

200g tuoreita mansikoita
3 dl kuohukermaa
0,5 dl tomusokeria
3 liivatetta
2 rkl mehua
1,5 dl mansikanpaloja

Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mansikkasose ja tomusokeri. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä n.5 minuuttia. Liuta ne kattilassa tilkkaan mehua ja anna jäähtyä hieman. Sekoita ohuena nauhana mansikkakerman joukkoon. Pilko mansikat ja lisää joukkoon.

Kostutus:
n. 2dl omenamehua

Kakun kokoaminen:

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Helppoa on kasata kakku suoraan vuokaan. Vuoraa vuoka kelmulla. Aseta kakkupohja vuokaan. Kostuta ja levitä puolet banaanipyreestä kakkupohjan päälle. Lisää puolet mansikkakermamoussesta. Laita toinen pohjaviipale päälle, kostuta ja täytä. Laita pohja pariksi tunniksitai seuraan päivään hyytymään. 

Kuorrutukseen ja kermaruusuihin n.5 dl vispikermaa.

Vispaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Kuorruta kakku kauttaaltaan ohuelti kermalla. Pursota reunat isolla ruusu tyllalla. Lisää kerman sekaan hieman rahkaa ja pursottele kolme isoa kermaruusua. Laita pakkaseen. Värjää loppu kerma punaisella jauhevärillä. Pursota pienellä ruusu tyllalla kolme pientä ruusua ja laita pakkaseen. Viimeistele kakku. Koristele haluamillasi marjoilla (esim. pensasmustikoilla ja boysenmarjoilla). Asettele reunoille kermaruusut.










6 kommenttia:

  1. Heippa, mitä tarkoittaa kakkupohjassa käytettävä VH ? (:

    VastaaPoista
  2. Se tarkoittaa vehnäjauhoja :) Monesti lyhennän sen itselleni noin, pahoittelut!

    VastaaPoista
  3. Kauan tämän kakun valmistuksessa meni aikaa ?

    VastaaPoista
  4. Kiitos VH selvennöksestä ja niin inspiroivasta blogista. (:

    VastaaPoista
  5. Kiitos sinulle kommentistasi :) Lämmitti mieltä!

    VastaaPoista
  6. vehnäjauho lyhennetään kyllä vj!!!

    VastaaPoista