lauantai 9. toukokuuta 2015

Marenkirulla raparperitäytteellä

Tämän reseptin kuva ei anna oikeutta mahtavalle maulle mikä siihen sisältyy..Jouduin pakastamaan marenkirullan ja siksi ei ole niiiiin herkullisen näköinen mitä se oli tuoreeltaan..eli älä anna kuvan hämätä. Nyt on hyvä aika kaivaa ne raparperin/marjojen loput pakasteesta ja käyttää ne vaikka huomisen äitienpäivän kunniaksi tähän herkkuun.. Jos minulla olisi ollut tuoreita mansikoita olisin koristellut sen varmasti niillä ja vaaleanpunaisella suklaalla <3

Täältä löytyy myös superhelppo banaani blondie ohje 







5 valkuaista
2 dl hienoa sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl etikkaa (laitoin valkoviinietikkaa)

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi ja lisää pikkuhiljaa sokeria mukaan. Odota joka lisäksen jälkeen, että sokeri on sekoittunut kunnolla joukkoon. Älä hätäile!  Kun olet lisännyt joukkoon kaiken sokerin niin lisää sekaan sihdaten myös maissitärkkelys ja sitten etikka. Jatka vielä vatkausta. Pysäytä kone kun vaahto on kuohkeaa ja kiiltävää. Vuoraa uunipelti leivinpapreilla ja sivele öljyllä. Kaada marenki siihen ja levitä lastaa apuna käyttäen pellille. Pasiat 175 asteessa n. 15-20 minuttia kunnes marenki on päältä hieman vaaleanrusehtavaa. Laita pöydälle leivinpapri ja kippaa levy siihen. Anna jäähtyä hieman. Levitä sitten täyte päälle ja rullaa kuin kääretorttua. Täytettä ei kannata laittaa ihan loppupäähän asti jotta täyte ei tursua yli käärittäessä. Koristele vaikka tuoreilla mansikoilla.



0,5 l raparperipaloja (pakastettuja)
1 dl fariinisokeria

2 dl kuohukermaa
1 dl keitettyä raparperia
(tomusokeria)

Valuta pakastetuista raparpereista neste pois ja laita kattilaan yhdessä fariinisokerin kanssa. Keittele kunnes seos paksuhkoa ja raparperit pehmenneitä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Sekoita raparperiseos joukkoon. Raparperiä jää hieman yli, mutta siitä syntyy esim.ihana rahka jälkiruoaksi.

VINKKI! Tarkista, että kaikki välineet on puhtaita ja kuivia ennenkuin aloitat.

VINKKI! Voit sirptella marengin päälle mantelilastuja ennen paistoa.




2 kommenttia:

  1. Ihana herkku! Raparperi istuu minun makuuni!
    Terkuin nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Hauskalla tavalla hyvin samanlainen kuin budapest. :) Erona oikeastaan vain mantelin uupuminen. Pakastaminen on oikeastaan iso etu, sillä kohmeisen leivosrullan siivuttaminen on niin paljon helpompaa kuin täysin sulan. Siitä on apua, mikäli aikoo tarjota marenkirullansa valmiina siivuina esim juhlissa. Täytyy laittaa tämä resepti korvan taa, sillä manteli ei sovellu kaikille. :)

    VastaaPoista