sunnuntai 25. elokuuta 2013

Omenatoscapiirakkaa

Sain omenoita ystävältäni ja pakkasessa nökötti vielä viime kesän omenasosetta joten päätin leipoa omenaista toscapiirakkaa.  Toscapiirakassa on tärkeää maun kannalta, että toscaa keittää tarpeeksi kauan tai oikeastaan karamelisoi sokerin. Minulla se vähän jäi niin ja näin, mutta hyväähän se on ilman karamelisointiakin. Toinen tärkeä juttu on se, ettei piirasta paista liikaa ja sitten vielä yksi..käytä toscassa oikeaa voita!



Pohja:

4 munaa
2 dl sokeria
4 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100g margariinia
1 dl maitoa

 Kuorrute:

2 dl sokeria
100g voita
3/4 dl maitoa
1/2 dl vehnäjauhoja
100g mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata margariini ja anna jähtyä. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon ja margariinin kanssa. Paista uunipellillä (30x35cm) noin 8 minuuttia.

Sivele pohjan päälle ennen toscan laittoa 2 dl kevyesti sokeroitua omenasosetta.

Tee kuorrutus:

 Kiehauta sokeri ja voi kattilassa kunnes seos on saanut vähän väriä. Lisää muut aineet, kiehauta ja levitä pohjan päälle. Paista kauniin kullanruskeaksi.

1 kommentti: