sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Geishasydämet

Piti leipoa pullaa, mutta syötiinkin jälkkäriksi köyhiä ritareita. Ne on vaan kyllä yksi parhaista pullamaisista jälkiruoista, Nam! Leivoin näitä nopeita herkkuja ja ajatus näihin lähti miehen lempisuklaasta geishasta. Pohjan ohje voisi olla aivan hyvin vaikka mokkapalojen. olisin kaivannut ehkä hieman enemmän suklaista makua pohjaan. Taas toisaalta voihan ohjeen kaakaojauhetta lisätä ja vehnäjauhoja vähentää..Kuorrute taas oli herkullinen ja geisha todella maistui!






Pohja:

3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl  Luomu ruokokidesokeria
150g margariinia
3 rkl tummaa kaakojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermamaitoa

Vatkaa sokerit ja munat vaahdoksi. Lisää sula margariini ja jauhot siiviloiden kermamaidon kanssa vuorotellen. Sekoittele tasaiseksi. Kaada uunipellille ja paista 200 asteessa 15minuuttia.

Ota levystä reilu 1/3 ja levitä päälle hilloa esim.aprikoosi. (Itse laitoin lopun pakkaseen ja siitä voi tehdä esim.mokkapaloja tai muita leivoksia. Jos haluat tehdä koko levyn geisha kuorrutuksella niin tee kolminkertainen määrä.) Valmista kuorrutus ja levitä lastan avulla levyn päälle.

 Kuorrutus:

1 dl vispikermaa
100g geisha dark suklaalevyä
50g geisha patukkaa
1 rkl leivontamargariinia

Dr. Oetker koristelurakeita

Kiehauta kerma ja sulata suklaa sinne. Lisää myös margariini. Laita kylmään ja vatkaa jäähtyneenä. levitä pohjan päälle huolettomastiniin saat kauniin pinnan. Ota paloja sydänmuotilla tai leikkaa veitsellä paloja ja tarjoa rakkaalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti