tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kantarellipiirakka

Kantarellipiirakka on herkkua tuoreista sienistä.  Sienien ystävän toivepiirakka <3

Ja piti korjata, että sienet oli nimenomaan "metsän kultaa" eli kanttarelleja eikä suinkaan suppilovahveroita ;)







Pohja:

100g voita
1 dl juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 pkt pekonia
2 dl ruokakermaa
1/2 prk creme fraise
puoli litraa kanttarelleja
1 sipuli
ruohosipulia tai persiljaa
2 kananmunaa
(juustoraastetta)


Valmista pohja sekoittamalla pehmeään voihin muut aineet. Kääräise taikina kelmuun ja laita hetkeksi kylmään. Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla. Painele taikina piirasvuokaan. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa. Valmista täyte. Puhdista sienet ja paista pannulla sipulien kera. Kun neste on haihtunut niin kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Ripottele persiljasilppu päälle.  Sekoita ruokakermaan creme fraise ja kananmunat. Kaada täytteen päälle ja ripottele juustoraastetta päälle. Paista 200 asteessa kunnes keskusta on hyytynyt ja piiras on saanut kauniin värin.






3 kommenttia:

  1. Oi, herkkua! Kanttarellit ihan parhaita. Minäkin tein eilen ihan kanttarellikastikkeen, maistui kyllä. Nyt on vaan niin kuivaa ettei varmaa uusia tule helposti. Piirakkaa täytyy myös tehdä, viimeistään sitten suppiksista. :)

    VastaaPoista
  2. Mä aioin kyllä kans tehä.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista