sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Minikuppikakkuleivokset

Pakastimesta löytyi pussi minikuppikakkuja ja päätin, että jotain kivaa näistä voisi alkaa tuunaamaan. Sitten syntyi nämä mansikkahillolla ja kermalla täytetyt pikkuherkut. Kuppikakut on kastettu sitruuna/tomusokeriseokseen ja sitten pursotettu pieni määrä värjättyä seosta keskelle ja vedetty hammastikulla sydänkuvioksi. Suosittelen kuitenkin käyttämään sileää hilloa tai esim.mansikanmehulla värjättyä sitruuna/tomusokerisekoitusta. En ainakaan itse mielelläni paljon syö elintarvikevärjättyjä leivonnaisia jos on muukin vaihtoehto..

Ystävänpäiväkin lähestyy ja veikkaisin, että ystävä voisi näistä ilahtua :)



Tarvitset:

Minimuffinivuoan
minimuffinivuokia
pursotinpussin kermalle
minigrip pussista tai leivinpaperista tehdyn pursotinpussin x2
hammastikku

  • 1,75 dl jauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 50 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 munaa
  • 0,5 dl maitoa

1. Vatkaa voi, sokeri ja vanilja-aromi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen, koko ajan sekoittaen.
3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon vuorotellen maidon kanssa.
4. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 180°C n. 10 min.
5. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.






Kuorrute:

1,5 dl tomusokeria
1 rkl sitruunanmehua

Koristeluun kermaa
mansikkahilloa


Sekoita tomusokerista ja sitruunanmehusta löysähkö seos. Kasta kuppikakut seokseen niin, että yläosa peittyy. Pidä ylösalasin niin kauan, että se jähmettyy hiukan. Käännä oikein päin. Pursota pieni määrä värjättyä seosta kannen päälle ja vedä hammastikulla sydänkuvio. Laita muffinit kulmään hetkeksi jotta kuorrute jähmettyy ja ne on helpompi leikata . Leikkaa "kannet"pois ja täytä mansikkahillolla ja kermalla. Aseta kannet päälle.

Voit myös pursottaa kuorrutteen suoraan täytetyn leivoksen päälle.



3 kommenttia: