torstai 13. lokakuuta 2011

Mangokääretorttu

Tein hyväksi havaitulla painonvartioiden ohjeella kääretorttua. Metsästin täytteeseen mangopilttiä, mutta johtuiko tulevasta halloweenistä niin ei mistään kaupasta tuntunut löytyvän. Käytin sitten säilykemangoa joka sopi kyllä täytteeseen hyvin. Kokeilussa oli myös lakritsikerma josta tuli maultaan ja väriltään mieto kun käytin vaan 2 kick patukkaa. Enempää makua en kuitenkaan kermaan kaivannut, mutta väriä olisi voinut tehostaa pastavärillä. Koristelu viittaa jo tulevaan halloweeniin



3 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlk maitorahkaa (250g)
1/2 dl makeutusjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 tlk säilykemangoa soseutettuna

Päälle:
Pakastemangosta ja passionhedelmästä tehty hillo
Lakritsikerma (ohjetta esim. kinuskikissalta)

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sihtaa taikinaan.
3. Kaada uunipellille ja paista 200 asteessa n.8 min.
4. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä jäähtyneen kääretortun päälle. Kääri levy leivinpaperin avulla rullalle.
Vinkki! Lisää sokeria ja/tai korvaa osa rahkasta kermalla jos haluat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti