maanantai 26. marraskuuta 2012

Rukiinen lohipiiras

Vanhan blogin syövereistä kaivettu hyvä lohipiiraan ohje. Koitan siirrellä vanhoja ohjeita tänne puolelle edelleen pikkuhiljaa. Tästä ohjeesta tulee isohko määrä, mutta riittää sitten esimerkiksi jouluna koko suvulle :) Pakastaminen onnistuu myös. Sulata ja paista vasta tarjoilupäivänä.

 


Ruisvoitaikina:
625g Voita
10g suolaa
12g leivinjauhetta
500g vehnäjauhoja
125g ruisjauhoja
2,5dl vettä

Täyte:
500g kirjolohikuutio(myös kylmäsavu käy)
30g suolaa
625g kypsää riisiä
6kpl keitettyjä kananmunia
1 raaka muna
125g tuorejuustoa
sitruunanmehua,sitruunapippuria

VALMISTUS:

Ohjeesta tulee kolme piirasta. Valmista taikina:Sekoita voi, suola leivinjauhe, ruisjauho, ja vehnäjauhot.Sekoita joukkoon vesi.Anna levätä kylmässä n.1h.Valmista täyte: Sekoita täytteen aineet, viimeiseksi pilkotut kananmunat ja lohi.
Kauli taikina 3mm:n vahvuiseksi.Leikkaa matto 15cm:n levyisiksi levyisiksi nauhoiksi.Pursota täyte keskelle ja voitele reuna kananmunalla. Ummista siten että saumapuoli jää alapuolelle.Tee haluamasi kuviot ja pistele.Voitele kananmunalla  ja anna levätä 1h ennen paistoa.225 astetta ja 20 minuuttia.

Jouluiset koristeet saat ylijäävästä taikinasta muottien avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti