Kevään juhliin sopii tarjottavaksi tuulihatut. Olin mukana Unelmien Talo&Koti lehdessä kuukauden bloggaajana johon suunnittelin tämän ohjeen. Nyt kun alkaa olla raparperiaika niin sitä voisin vinkata sopivaksi täytteeksi myös esim.hilloksi/kompotiksi tehtynä kerman kera tai siihen sekoitettuna. Ja mikä sen parempaa kuin esimerkiksi suolainen lohi tai kinkkutäyte. Nam!
n.20-30 kpl koosta riippuen
1 1/4 dl vettä
50g voita
75g vehnäjauhoja
(ripaus sokeria)
125g kananmunia
Kuumenna vesi, voi ja sokeri kiehuvaksi. Lisää joukkoon siivilöidyt jauhot yhdellä kertaa. Sekoita tasaiseksi ja kypsennä koko ajan sekoittaen kuunes taikina irtoaa kattilan reunoista. Anna jäähtyä. Lisää kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen. Pursota pellille tuulihatut. Huomaa, että ne kohoavat uunissa kaksinkertaisiksi. Älä avaa uunin luukkua paiston alkuvaiheessa. laita pelti uunin keskiosaan. Paista reilussa 200 asteessa noin 15-20 minuttia koosta riippuen.Täytä jäähtyneenä sitruunakermalla ja koristele kauniiksi. Hunnuta tomusokerilla.
Pieni sokerin lisäys taikinaan tekee tuulihattuihin kauniin värin ja auttaa kohoamisessa.
Sitruunacurd
3 kananmunan keltuaista
1,5 dl sokeria
1 sitruunan kuori
1/2 dl sitruunanmehua
3 rkl voita
Vatkaa keltuaiset, sokeri, sitruunankuoriraaste ja mehu sekaisin
kulhossa. Nosta kulho vesihauteeseen ja kypsennä eli anna seoksen
saostua. Tässä kohtaa tarvitaan malttia. Anna veden poreilla kattilassa,
mutta muista että sen ei tarvitse koskea kulhon pohjaa. Vispilöi seosta
kunnolla koko ajan tasaisesti kulhon pohjaa ja reunoja myöten kunnes se
paksuuntuu ja vaahto laskeutuu. Nosta kulho vesihauteesta ja lisää voi
hyvin vispilöiden. Kaada tasainen seos purkkiin (n. 2,5 dl purkki)ja
jäähdytä.
Säilyy 1-2 viikkoa jääkaapissa ja pakastimessa vuoden verran.
VINKKI! Kokeile sormella kypsyyttä samalla kun vispaat vesihauteessa.
Jos seos on selvästi lämmintä ja sokeri sulanut joukkoon on seos
kypsymässä.
Täyte:
2 dl vatkattua kermaa
2 tl lemon curdia
(sokeria)
Sekoita lemon curd vatkattuun kermavaahtoon. Sitruuna maistuu täytteessä maltillisesti joten lisää sitä makusi mukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlien tarjottavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlien tarjottavat. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. toukokuuta 2014
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Sisustuskutsujen tarjoilut
Viikko sitten järjesti siskoni ihanassa kodissaan ennen remonttia sisustuskutsut johon tein tarjottavat. Pidän tosi paljon juhlien suunnittelusta ja varsnkin niistä tarjottavien suunnittelusta. Sain täysin vapaat kädet ja tässä menu..
Ihanat kutsut ja kiitokset emännälle!
- Suolaiset minimuffinit
- Oliivi-foccacciapalat
- Macarons
- Valkosuklaamoussekakku mansikkakastikkeella
Koska kaikki oli naisia (yllättäin) niin halusin tyylikkäät ja pienet suupala tyyppiset herkut. Lisäksi halusin jotain sellaista jota ei nyt ihan joka päivä tule syötyä. Laitan kaikista muista paitsi kakusta ohjeen..niin jää jotain omaan talteenkin :)
Kakku oli herkullinen ja oli suosituin tarjottavista. Koristelusta piti tulla erilainen kuin tässä näkyy, mutta jouduin nostamaan kädet ylös ja luopumaan suurista suunnitelmista osaksi käytännön syistä ja pojan sairastumisen takia. Macaronsit taas osoittivat sen kuinka hankalia niitä on tehdä jos niitä ei heti samana päivänä tarjoa. Maku ja koostumus kärsivät sillä jouduin pakastamaan ne täytettynä sekä vuorokausi sen päälle vielä jääkaapissa. Foccacciapalat ottaisin seuraavan kerran muotilla sillä niistä tahtoi tulla hivenen liian isoja kun leikkasin. Ne maistui muuten herkullisilta, oli oikein omaan makuuni. Minimuffinit kuivuu herkästi jos niitä paistaa liikaa joten kannattaa olla tarkkana. Muuten näppäriä ja kivan näköisiä tarjottavia. Myöskään suolaiset muffinit eivät kokemuksen mukaan tykkää pakastuksesta joten helppouden takia pyöräyttäisin nämä vaikka tarjoilupäivänä.
Laitan ohjeet kunhan ehdin kirjoitella ne, mutta tulossa on..
Valkosuklaamoussekakku
Suolaiset minimuffinit
Oliivi-foccacciapalat
Macarons limecurd ja suklaa ganache täytteellä
Valitettavasti hienot tarjottavani eivät päässeet pääosaan kauniisti katettuna vaan joutuivat väistymään kaikilta ihanilta sisustusjutuilta sivupöydälle ;)
Ja tässä niitä sisustusjuttuja :)
Itse ostin jälkiruoka-astioita. astiat oli kaikki tosi kauniita. Sisustustavaroita en halunnut tällä kertaa ostaa sillä asumme vielä "tilapäis"kodissa.
Tähän kaappiin ihastuin!
Ihanat kutsut ja kiitokset emännälle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)