keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Nutellamuffinit

En olisi uskonut,että sydämeni sulaa nutellalle mutta niin siinä vain kävi..Ensimmäinen kokemus oli ennen joulua kun kokeilin nutellaa voitaikinan sisälle..ja voi apua kun oli hyvää! En tiedä mistä kielteisyys nutellaa kohti oli tullut. Liekö se epäterveellisyys ja keinotekoisuus olleet sitten syynä..Mutta en usko että harvoin nautittuna voi olla pahasta :)

Nämä muffinit syntyi muutamaa ohjetta selailtuani..Halusin, että muffinit on meheviä eikä yhtään kuivia ja eikä ne sitä kermaviilin ansiosta olleetkaan. Osan tavis sokerista korvasin punnitse ja säästä kaupasta löytämälläni erikoissokerilla (intiaanisokeri?) mistä tuli vähän kellertävä väri. Tavallisella sokerilla pärjää kuitenkin näissä hyvin. Herkkua nutellan ystäville!


 3 munaa
2,5 dl sokeria
1,5tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 prk kermaviiliä 
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa
1dl juoksevaa kasvirasvavalmistetta

1-2 dl nutellaa (lidl)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää varovasti sekoitellen rasva.Sekoita kuivat aineet ja lisää vuorotellen kermaviilin kera. Lisää samalla maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Laita täyte pursotinpussiin ja annostele massaa muffinivuokiin. Laita pursotuspussiin nutellaa ja pursottele jokaisen muffinin päälle. Sekoita vähän hammastikulla tms. nutellaa ja taikinaa. Paista 180 asteessa n.10-15 min.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti