Itse päätin tehdä juustopiirakkaa hävikkiviikon hengessä. Luulen, että en ole ainoa jonka jääkaapista löytyy juustoa keltaisilla kääreillä. Meillä ainakin on juustoa hamstrattu ja nautittu yllin kyllin. Myös hieman nahistuneet tomaatit pääsi piiraaseen.Juustona käytin siis oltermannia ja loput jääkaapissa lojuneesta emmentalraasteesta. Heitin mukaan myös salamia josta oli pussissa rippeet jäljellä.
-
n
Pohja:
200g voita
1 muna
1 dl juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
3dl vehnäjauhoja
Täyte:
300 g voimakkaan makuista juustoa raastettuna
(1/2-1 dl salamia kuutioituna)
1-2 tomaattia viipaloituna koosta riippuen
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1,5 dl maitoa
ripaus suolaa
mustapippuria
Pilko jääkaappikylmä voi kuutioiksi. Nypi jauhot ja voi ja lisää kananmuna sekä juustoraaste. Painele piirakkavuokaan (24cm) ja esipaista 5-10 minuuttia.
Täytettä varten raasta juustonkannikat. Sekoita kaikki täyteaineet sekaisin ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Paista 180 asteessa kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti