lauantai 13. syyskuuta 2014

Luumumuffinit

Ihanat luumut on kypsiä ja nehän sopii piirakoihin ja paistoksiin juuri nyt. Jouluunkaan ei ole enää kovin kauaa joten ei muutakuin luumut hilloiksi!










3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl vaniljakastiketta
1 dl maitoa
1 dl sokeria (puolet korvattu täysruokosokerilla)
30g sulatettua voita
4 isoa luumua
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
mantelilastuja

sekoita kuivat aineet keskenään. sulata voi ja sekoita maitoon ja lisää kananmunat. Pilko luumut ja raasta sitruunankuori. Yhdistä aineet ja sekoittele varoen että ainekset juuri ja juuri sekoittuvat.

Asettele muffinipellin koloihin leivosvuoat. Lusikoi taikinaa hieman yli puolenvälin. Ripottele päälle mantelilastuja. Paista uunin keskitasolla kunnes muffinit ovat kauniin kohonneita ja kullanruskeita.

Muffinit eivät ole kovin makeita ja ne sopii hyvin kuorrutettaviksi esim. suklaalla, tomusokerikuorrutuksella tai vaikka kermavaahdolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti