torstai 18. huhtikuuta 2013

Lime-vanilja kuppikakut

Ystäväni pieni prinsessa täytti 2 vuotta ja päätin tehdä viemisiksi tyttömäisiä kuppikakkuja. Taikinaa ei voi tarpeeksi kehua. Löysin ohjeen jauhot Suussa blogista. Kuorrutteessen otin vinkkiä Leila Lindholmin kirjasta hieman ohjetta muutellen. Erityisesti vadelmakuorrute oli hyvää!

kuppikakkuohjeissa on välillä ongelmana kakkujen nousu uunissa. Jos ohje on uusi niin ei voi tietää nouseeko kakut liikaa vai liian vähän ja kuorruttaminen on siksi hankalaa. Nämä kuppikakut nousivat juuri sopivasti kuorrutusta varten.






  • 3,5 dl jauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 2 dl sokeria
  • 1,5 tl vaniljasokeria (vanilja-aromia 0,5 tl)
  • 2 munaa
  • 1 dl maitoa

1. Vatkaa voi, sokeri ja vanilja-aromi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen, koko ajan sekoittaen.
3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon vuorotellen maidon kanssa.
4. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 180°C n. 20-25 min.
5. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.



Lime-tuorejuusto kuorrute

50g pehmeää voita
100g maustamatonta tuorejuustoa
4,5dl tomusokeria
1 pestyn limen kuoriraaste

Vatkaa kuorrutteen aineet tasaiseksi. Jos haluat koristella kuppikakut niin se kannttaa tehdä kuorrutuksen levittämisen jälkeen koska pinta jähmettyy kylmässä.

Vadelma-tuorejuustokuorrute syntyy lisäämällä lime-tuorejuuston sekaan tuoreita tai pakastettuja vadelmia. Saattaa olla että kuorrute löystyy kun vadelmat lisätään. Lisää silloin hieman tomusokeria. Joka tapauksessa kuorrute jähmettyy kylmässä.


Ennen kuorrutusta..


Nättejä näinkin..

Prinsessan kruunut sokerimassasta ja muut koristeet tarjosi Dr. Oetker.

Täytyy muuten kehua näitä Dr. Oetkerin uusia cupcake koristeita. Ihania pieniä sokerihelmiä ja vohvelikukkasia. Sopii hyvin muuten raskaisiin kuppikakkuihin. Itse tykkään liittää kuppikakkuihin jotain raikasta esim.marjoja tms. koska muuten ne on kovin...täyttäviä :)


Dr.Oetkerin uutuudet




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti