perjantai 19. huhtikuuta 2013

Asiaa kakuista ja niiden vierestä..

Aikoinaan jenkkityylisten tai epäsuomalaisesti koristeltujen kakkujen tekemeisen aloitti epäilemättä Ullanunelman Ulla ja siinä samassa monet muut upeat blogit. Vuosi taisi olla 2006 ..Siitä ollaan tultu useampi vuosi eteenpäin. Kakkublogeja on paljon niin harrastelijoiden kuin alan ammattilaisten pitäminä. keskustelupalstoilla uskalletaan ruotia kakkublogisteja ja sitä onko sokerimassa/marsipaanikakut oikeasti edes hyviä. Vuoden käsityöläiseksi valittiin kakkublogisti. Kakkuilu on ujuttautunut televisoon ja onpahan yksi lehtikin ilmestynyt kakkuharrastajien iloksi. Blogeissa taso on hurja pelkästään kuvien tasossa. Tämä blogi ei kirjoitusten tasossa loista enkä kuvia ota ammattimaisesti eikä kuvia myöskään muokata.. Mies sanoo että pitäisi, mutta eikö siitä lähtisi silloin tekemisen maku ja näkö ? Vaikka myönnetään, että pikakurssi kuvaamiseen olisi paikallaan :)

 Kaunis kakku on ilo silmälle ja makuhermoille. Itse heilun jatkuvasti uusien trendien ja koulussa opitun välimaastossa. Arvostan hurjasti ammatilaisen kädenjälkeä ja työskentelyä. Vanhan ajan koristelua, pursotus ja spritsaustaitoja. Joskus olen lukenut jonkun blogin kommenttiosiossa kun ollaan kehuttu kakuntekijää taitavammaksi kuin ammattikondiittoria. Olen itse töissä nähnyt sellaista periksiantamattomuuta ja taituruutta johon ihan kaikki ei pysty. On eri asia tehdä yhtä kakkua yksi päivä kuin useampi kymmenen päivässä. Herätys on yleensä aamulla aikaisin ja siitä huolimatta täytyy olla huolellinen ja nopea. Näitä kahta asiaa ei voi tarpeeksi tärkeiksi nostaa. Muistan erityisesti erään taitavan kondiittorin joka pursotteli uskomattoman nopeasti ja huolellisesti. Hänelle tuli juuri 25 vuotta täyteen tässä leipomossa. En itse pystyisi samaan paineen alla vaikka luulen olevani aika hyvä.

 Kun puhutaan sokerimassakakuista taiteena haluaisin itse nostaa omalta osaltani myös nämä ammattilaisten jokapäiväiset taidonnaytteet konditoriavitriinissä. Puhumattakaan erilaisista kilpailutöistä. Toivon, että taidokkaasti tehdyt suklaa ja moussekakut käsintehdyin koristeineen arvostetaan yhtä korkealle kuin sokerimassakakut. Ja nyt en halua ollenkaan aliarvioida sokerimassakakkuja koska itsekin pidän niiden tekemisestä ja massan antamista mahdollisuuksista koristeluun. Mutta minusta yhtä mielenkiintoinen on suklaa raaka-aineena ja haasteellisuudessaan. Väri ja sommitteluoppeja voi käyttää myös marjojen ja hedelmien asettelussa saatika kun siihen lisätään muita elementtejä. Kauniita suklaa ja moussetyylisiä kakkuja puolustaa pääkaupunkiseudulla monet konditoriat ja uusia mielenkiintoisia on mm.Patisserie teemu ja Markus. Chjokolla on upeita tuotteita jne. Ehkä tämän tyyliset kakut eivät vaan näy niin paljon täälä blogimaailmassa. Eikä ehkä tarvitsekaan..entiedä. Mutta minä haluaisin:)

Mistä tämä tekstin kirjoitus sitten sai alkunsa..Varmaankin tästä murroksesta joka on väistämättä näkyvissä alalla ehkä enemmän kuin koskaan. Mielenkiintoista nähdä ottaako yksikään vanha leipomo uutta suuntaa..tai kuinka paljon syntyy pieniä kakkupuoteja. Näkyykö uudet trendit kondiittoreiden koulutuksessa tai kuinka upeita suomalaisia  kakkutaituria/leipuria vielä nähdään maailmalla..?


  T. Maarit

9 kommenttia:

  1. Minustakin moussekakut ovat ehdottomasti paremman makuisia verrattuna moniin marsipaani- ja sokeriunelmiin. Niissä ehkä se juju onkin kehittää juuri se täydellinen, tasapainoisen herkullinen makuyhdistelmä, joka sitten ei hienoistakaan kuvista blogissa välity. Siksi on helpompaa ja "populistisempaa" keskittyä huoliteltuun ja erikoiseen ulkonäköön ja piiperryskoristeluun. Hauskaahan niitä onkin katsella!

    Itse en kyllä välttämättä kaipaa ammattimaisia, photoshopattuja kuvia jokaiseen blogiin. Kun kuvat ovat realistisia, tuntuu, että voisin itsekin kokeilla tätä reseptiä! Jos kuva on liian sliipattu, tulee vaan pettymys siihen omaan tekeleeseen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun uskalsit kommentoida!!! :)

    VastaaPoista
  3. Lusikalla kipattu ja harukalla tai veitsellä levitetty kuorrutus tekee kakusta inhimillisen, tutun ja turvallisen!
    Kakku, missä näkyy pursotettu kädenjälki on kaunis ja houkutteleva !

    Sokerimassalla ja vastaavilla kuorrutuksilla peitetyt kakkukerrokset vaativat taitoa nekin! Esimerkiksi keski-eurooppalainen 'Prinsessa' -kakku mietityttää, kun on tottunut huoliteltuun työhön. Pitäisi ottaa joskus oikein kuva leipomon vitriinistä.

    Kakkukuvia tai mitä tahansa syötävää kuvatessa tulisi unohtaa kuvien muokkaus - siitähän kärsii jo makukin :D !

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus, oon samaa mieltä! Sokerimassalla on helppo peittää niin paljon, ja keskittyä luomaan makunautinto lähinnä näköhermojen kautta. 8)
    Itsekin oon miettinyt, että sokerimassakakkublogeja on nykyään tosi paljon, eikä semmosta perinteistä aitoihin makuihin ja rakenteisiin perustuvaa makunystyröitä hivelevää blogia tahdo niin helposti löytyä. Toisaalta, moni lukija ei välttämättä oo perehtynyt leipomiseen niin paljoa, että tietäisi, mikä oikeasti vaatii taitoa, ja on sillä tavalla arvostettavaa. Niillä sokerimassakoristeilla on nin helppo loppuenlopuks saada kaunista jälkeä, että ehkä niitä pidetään jonkinlaisina taidonnäytteinä. Tai eihän se mitään helppoakaan hommaa välttämättä aina ole, mut justiinsa esimerkiks suklaan työstäminen oikein on varmasti vielä paljon vaikeampaa. Itse ainakin arvostan niitä leipureita ja kondiittoreja, jotka tosiaan pyöräyttää monta kymmentä kakkua päivässä, kun tuntuu että ne pystyy tekemään sen vaikka yhdellä kädellä ja silmät kiinni.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Ilona ja Nami-hiiri kommenteistanne!!Oon tosi iloinen ettei minua (toivottavasti) ymmärretty väärin. Tuo oli hyvä pointti, ettei moni tiedä mikä on "arvostettavaa"sokerimassakakkujen lisäksi. Pelottaa, että tälläinen konditoriatyön käsityötaito hukkuu (sokeri)massaan. Suomessa tullaan varmaan vähän jälkijunassa kaikessa..Ja eihän leipomoissa tehdä erikoiskakkuja juurikaan vaan siksikin ne tulee esille vähän eri tavalla. Mutta kaikelle on paikkansa.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, kaikelle on paikkansa. Mutta itselläkin pisti silmään, kun aika vasta oon ylipäänsä alkanut seurailla blogeja, että "sokerikakku"blogeja on tosi paljon. Olin siitä jopa vähän harmistunut. Näyttää helposti niin samanlaisita kaikki. Kaipaisin enemmän perinteistä menoa myöskin kermakakkuineen suklaakakuista puhumattakaan. Mutta kukin tekee tyylilleen ja maulleen uskollisena. Itsekin ihaillen arvostan oikeita ammattilaisia, jotka kiireessä tekevät hienoa jälkeä. Sujuvasti ihailen myös niitä, jotka jaksavat kotona väkerrellä tuntitolkulla koristeita ym. Itsellä ei nimittäin kärsivällisyys (tai ehkä se johtuu elämäntilanteestakin) sellaiseen riittäisi. :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos Leena-muori kommentista. Kyllä koristeen pitäisi valmistua aika nopsaan tai muuten jää mullakin tekemättä. lisäksi sen näkee kakusta jos sen koristeet on liian vaikean kautta näperrelty. Tarkoitan tässä myös itseäni :)Taitoa vaatii sekin, että sen saa näyttämään helpolta.. Tykkään itse eniten spritsauksista. Suklaalla tai vaikka pikeerillä..vähän kuin kynän jälki ja haasteena kerralla onnistuminen :). Huikeat kakut sarjassa katsoin tänään kun tehtiin mahtavia sokerikoristeita. Hyvä sarja ja näkee mistä ne sokerimassakakut on tehty maailmalla. Ei houkuta syömään ne kakut. Täälä sentään käytetään mousseja ja marjoja jne..

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen aihe tosiaan. Itse en usko, että kakkukuvia juuri Photoshopataan, jos sillä tarkoitetaan virheiden tms. poistamista kuvasta. Sen sijaan esim. lisävaloa muuten pimeään kuvaan varmasti moni lisää, enkä näe siinä mitään pahaa, sillä onhan kuva silloin katsojaystävällisempi ja myös informatiivisempi. Itsellä ei ainakaan ole niin hyviä valaistusmahdollisuuksia, joten etenkin talviaikaan kuvattuihin kuviin on pakko vähän laittaa valoa lisää, jotta niistä saa edes jotakin selvää ;) En silti koe tekeväni sillä leipomuksille hallaa.

    Itse tykkään tehdä kaikenlaisia kakkuja ja leipomuksia, vaikka itse en noiden massakakkujen, tai ylipäätään täytekakkujen, ylin ystävä olekaan. Mutta hienoa kaikkiaan on se, että leivontakin on nykyään nostettu pinnalle eikä leipova nainen tarkoita enää perinteistä pullantuoksuista emäntää :D

    P.s. Jos viitsit, niin päivitä mun blogin osoite (http://www.makeaamurmelintaydelta.com/) listaasi, niin uudet postaukset näkyvät jatkossakin. Ip-osoite on muuttunut, joten sinunkin blogisi hakee tietoa vielä vanhasta blogista. Tää on ärsyttävä homma kun en pysty siihen itse vaikuttamaan. :/

    VastaaPoista
  9. Kiitos murmeli kommentista. Kiva on ollut lukea muiden mielipiteitä tästä aiheesta. Voi olla että muilla vaan on niin hyvät kamerat ja olosuhteet muuten kunnossa, että kakut on nykyään jotenkin epätodellisia :)Päivittelempäs sinun osoitteen pikimiten :)

    VastaaPoista