sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kasvis-kinkkuvoileipäkakku

Leivontafoorumin huhtikuun haasteleipomukseni. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli porkkanakakku porkkanakinuskilla, mutta osallistua kisaan suolaisella leipomuksella ja päädyin voileipäkakkuun. Porkkanakakunkin kyllä tein ja sillä herkuteltiin pohjanmaalla viikonloppuna. Laitan siitä reseptin sitten myöhemmin.







 Leikkaaminen oli yllättävän helppoa ja siistiä.

Vaalea voileipäkakkuleipä:

50g hiivaa
6 dl maitoa/vettä
3 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
n.14 dl vehnäjauhoja

Valmista leipä irtopohjaisen vuokaan jonka halkaisija on n.26cm. Siivuta leipä neljään osaan ja  leikkaa pitkämäisiksi paloiksi. Itse käytin neliön muotoista vuokaa.


Juustotäyte:

150g fetaa
1 dl maitorahkaa
1 dl hienonnettuja yrttejä (basilikaa, persiljaa, sitruunatimjamia)
Ripaus mustapippurirouhetta

Kinkkutäyte:

100g tuorejuustoa
2 rkl creme fraicea
150g kinkkusuikaletta
aromisuolaa.

Kokoaminen:

Kakkuun tulee kaksi kerrosta. Kakku on helppo koota pitkämäiseen leipävuokaan. Laita siivu vaaleaa leipää vuoan pohjalle. Kostuta kasvisliemellä tai maidolla. Levitä juustotäyte tasaisesti. Paina täytteen päälle siivu tummaa leipää (esim.Real) ja kostuta. Lisää kinkkutäyte. Paina vaalea leipäsiivu viimeiseksi ja kostuta. Anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

Koristelu:

ruohosipulituorejuustoa
1 porkkana
1 kesäkurpitsa

Lisää tuorejuuston sekaan vähän maitoa niin saat siitä helpommin levittyvää. Kuorruta kakku.
Vuole perunankuorimaveitsellä porkkanaa ja kesäkurpitsaa pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. Paina viipaleet kakun pintaan niin, että siitä tulee raidallinen.




6 kommenttia:

  1. Hauska idea !
    Voileipäkakut ovat heikkouteni heti suklaan jälkeen :D, vaikka syönkin ne päinvastaisessa järjestyksessä !

    Pidetään peukkua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hiiri! :) Voileipäkakut maistuu tääläkin :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella herkulliselta ja on kivasti koristeltu!:)

    VastaaPoista
  4. Varmasti hyvää! Raikas koristelu :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! erilainen koristelu ainakin :)Pelkkä kasviskakku olisi sopinut koristeluun paremmin, mutta varmistin kakun häviämisen jääkaapista kinkulla :)

    VastaaPoista
  6. Mahtava koristeluidea! Täytteetkin kyllä houkuttelee kokeilemaan :) Upea kakku!

    VastaaPoista