Niinpä ajattelin katsoa lokerot läpi ja leipoa jotain kasviksista. Päätin äitiyslomalla ollessani, että kerran viikossa pidetään kasvispäivä. Päivä jolloin syödään siis jotain kasvisruokaa. Huomaamatta tätä on tullutkin toteutettua, mutta usein se on myös jäänyt. Mikä siinä onkin, että töistä tullessa ei yhtään huvitä alkaa kuorimaan ja pilkkomaan kymmentä sorttia kasvista tms. Eli taas pitäisi ennakoida ja tehdä esivalmistelut edellisenä päivänä.
Hävikinvähentämislupaukseni koskeekin kasviksia. Lupaan käyttää kaikki ostamani kasvikset enkä heittää biojätteeseen. Kesän aikana julkisuudenhenkilöt ja kuluttajat ovat tehneet omia lupauksiaan ja niistä on tehty videokollaasi joka julkistetaan 1.9. Aloitin lupauksen tästä juustoisesta kasvispiirakasta. Aivan superhyvää!
Pohja:
150g pehmeää voita
150g maitorahkaa
150g vehnäjauhoja/täysjyvävehnäjauhoja
Sekoita aineet nopeasti keskenään ja laita kelmuun käärittynä hetkeksi jääkaappiin.
Täyte:
2 porkkanaa karkeaksi raastettuna
1/2 kesäkurpitsa
pala ohueksi silputtua kaalia
puolikas iso sipuli
puolikas paprika
2 valkosipulin kynttä
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1,5dl juustoraastetta
0,5dl koskenlaskija cheddar sulatejuusto valmistetta
suolaa
mustapippuria
Kauli ja taputtele pohjataikina vuokaan. Esipaista 5-10 minuuttia. Kuullota kasvikset pannussa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun kasvikset on sopivasti pehmenneet kaada ne vuokaan. Ripottele juustoraastetta päälle. Sekoita ruokakerma, munat ja cheddar sulatejuusto sekaisin. Kaada täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia.
VINKKI! Piirakkaa voi varioida loputtomiin erilaisilla juustoilla ja kasviksilla.
Eri puolella maata järjestetään tapahtumia ja niistä löydät infoa täältä
Hävikkiohjeeni vuodelta 2014
Tomaatti-salamijuustopiiras
Mikä on sinun hävikinvähentämislupaus?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti