sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Toscapullat

Halusin palata muutaman vuoden taaksepäin (aika monenkin vuoden) ja tehdä herkullisia toscapullia korvapuustipäivän kunniaksi. Näitä pullia tehtiin ennen vanhaan usein, mutta nykyään näitä näkee kahvipöydässä harvemmin. Erittäin hyvä vierasvaraksi sillä nämä herkut ovat mikrossa käytyään kuin juuri uunista tulleita. Sopii siis pakastettavaksi. 

Valmistuksessa kannattaa huomioida, että leikkaa pullasta tarpeeksi pieniä paloja vuokiin. Muuten saattaa käydä niin, että kuorrutusta on joka paikassa muualla kuin pullien päällä :) Kaapista löytyi vain puolet ohjeen mantelilastuista joten korvasin loput mantelijauheella. 








2,5 dl maitoa
25g hiivaa
vajaa 1 tl suolaa
1 tl kardemummaa..tai vähän enemmänkin
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
n. 8 dl vehnäjauhoja
100g voita

Valmista pullataikina. Anna nousta puolisen tuntia. Kauli kahteen osaan levyksi. voitele rasvalla ja ripottele sokeria päälle. Kääri rullalle. Leikkaa n. 2cm kokoisia paloja. Taita saumakohta palan alle. Kohota. Laita uuniin paistumaan. Ota puolivälissä pois ja lisää tosca päälle. Jatka paistamista kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin.




Toscakuorrutus:

150g margariinia
1,5 dl sokeria
150g mantelilastuja
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl maitoa

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Kun seos paksunee niin ota pois levyltä. Levitä puolikypsien pullien päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti