sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Suklainen syntymäpäiväkakku

Oma synttärikakkuni oli syntisen suklainen naked cake. Tätä herkkua sulatellessa menee syksy mukavasti :) Osallistun kakulla samalla Nami-hiiren kakkukisaan. Tein kakun kahteen 20cm vuokaan niin sain kakusta näyttävän korkean. Hieman jäi viimeistely puolitiehen kun kakun reunat jäivät hieman röpelöisiksi. Harmi kyllä en omista kahta täysin saman kokoista vuokaan niin jouduin leikkaamaan pohjaa pienemmäksi. Pohja on murenevaa sorttia vaikka olikin herkullista..











SUKLAAPOHJA
(24 cm kakkuun)

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa


Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm). Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Pohja: Leena-muori leipoo blogista (alk.per.kinuskikissa)


Täyte:

200g tuorejuustoa
150g tummaa suklaata
3 dl vispikermaa
n. 1dl tomusokeria
vaniljasokeria

Sulata suklaa mikrossa varovasti alhaisella teholla välillä sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto ja sokeri. Sekoita kerma/tuorejuustoseosta suklaan joukkoon ja kaada sitten koko seokseen. Sekoita tasaiseksi. 




Suklaaganache:

80g tummaa suklaata
1 dl kermaa
nokare voita.

Kiehauta kerma kattilassa. Ota liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoittele kunnes sulaa. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja hieman reunoille.

Koristeeksi:

Viikunaa
boysenmarjoja
puolukkaa
mustikkaa






2 kommenttia:

  1. Jösses miten herkullisen näköinen! Siinä on kakulla kokoa ja varmasti myös makua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elina..kyllä maistui :)

    VastaaPoista